maanantai 26. marraskuuta 2012

Nakukynnet

Koska niin monessa kynsiblogissa näkyy kuvia ilman lakkaa, päätin sitten minäkin napata kuvan kynsistäni juuri lakanpoiston jälkeen. Näille ei siis ole tehty mitään muuta lakkojen poistamisen lisäksi. Noin puolen vuoden jatkuva lakkailu josta 3 kuukautta on ollut aluslakan kanssa on tuottanut tulosta. Vaikkei nää mistään kauheimmasta päästä ole, ei nää mitkään kauniitkaan oo. Tässä nyt tää kuva:


Tossa kuvassa nää kynnet on itseasiassa tosi hyväkuntoset, etusormi on vähän liuskottunut mutta jos kuva olis nyt otettu, keskisormen kynnestä ois lohjennut palanen:(

Toinen asia mistä postauksissa on puhuttu, on kuvien muokkaaminen. Itsehän en muokkaa kuvia, laiskako? Joskus harvoin kisoihin muokkaan valotusta ja rajaan kuvia, mutta muuten ei ole innostusta.

Toivottavasti kukaan ei järkyttyny:D Hauskoja viikonalkuja kaikille, itse voisin kohta suunnata lenkille ja sen jälkeen venyttelemään, koska mulla on meneillään semmonen projekti, että saisin spagaatin jouluun mennessä:)

lauantai 24. marraskuuta 2012

Prinsessakynnet

Lauantai-illan tylsyyteen päätin lakata kynnet, sillä edelliset olivat jotain niin hirveää Seppälään tulleiden Pretty woman - laattojen testailun jälkeen. Paketissa tuli 3 laattaa, leimasin, pyyhin ja lakka, joka on nyt kaverillani. Ostin paketin vaan noiden kokokynsikuvioiden takia, itse kun en semmoisia yhtään omistanut.
Kokeilujen jälkeen totean että Seppälän leimasin on kuraa, kokeilen Konadin vastaavalla, jälki on ihanhyvää, kokeilen taas Seppälän ja en osaa sanoa kumman jälki on parempaa. Hämmentävä fiilis. Eiköhän noita kumminkin tuu joskus käytettyä.



Tuossa alempana kuvia kokeilujen jälkeisistä kynsistä. Valmistautukaa järkytykseen:


Kauniit eikö?


Koska niitä ei kestänyt katsella, oli pakko siis tänään lakata kynnet. Aluslakan jälkeen en vieläkään ollut varma mitä teen, päädyin sitten pinkkiin liukuvärjäykseen. Ihan kivat prinsessakynnet näistä tuli:)

 Salamalla

Ilman salamaa
Mä ainakin jotenkin vaan tykkään näistä, harmi etten kuitenkaan kuviin en saanut vangittua tota glitterin moniulotteisuutta.

 Käytetyt tuotteet: Party Colors - ?, Ellen Betrix - Papaya red, L'Oreal alus- ja päällyslakka, We care icon - Natural light peach, Mavala pikakuivattaja ja sieni

Aattelin et varmasti unohdin kuvasta jotain, olin oikeessa; helmenpuolikkaat.

Tää blogger ei nyt jotenkaan suostu mun kanssa yhteistyöhön, välillä poistaa kuvat, välillä ei anna laittaa välilyöntejä jne. Hyviä lauantaita kaikille:)

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Epäonnistunut colorblocking

Nyt sunnuntai-iltana päätin rueta tekemään jonkinlaisia kynsiä, yksi idea oli mut en ollut varma miten sen toteuttaisin niin alottaessa lakkaamaan kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan. Tarkoitan kuviota, sillä alussa tarkoitus oli tehdä jonkinlainen lämmin villapaitakuvio. No ei noista nyt ihan heti mieleen villapaitaa tule eikä myöskään mitään mun suosikkilakkausta mut eiköhän nää mee, perussettiä?



Äääh kynsinauhoille jäi ihanliikaa tota lakkaa.. Ei vaan jaksanu. Kuvat myös paljastaa kaikki virheet, omaan silmään näyttää paljon siistimmille.



Käytetyt tuotteet: Maybelline - Blackout, Wet n Wild - French white creme, L'Oreal aluslakka, Mavala - Rio, Mavala - Gold ja Mavalan pikakuivattaja, sivellin puuttuu kuvasta


Miten tää teksti nyt ei oikein luista?:D Muttasiis mitäs piditte kynsistä? Kommenttia vaan tulemaan:)

lauantai 17. marraskuuta 2012

Tee-se-itse glitterlakka

Katoin lakkaboxiani ja huomasin siellä olevan yksi väritön lakka jota en ole käyttänyt pitkään aikaan. Samalla myös huomasin omistavani hopeaa irtoglitteriä ja siitä se idea sitten lähti:) Päätin siis tehdä itse hopean glitterlakan, myös syystä että se jonkin takia multa puuttui. Kuvasin sit tän tuton muodossa teille sen jälkeen, kun olin jo sen lakan tehnyt, että älkää ihmetelkö miksi yritän ottaa tuota glitteriä purkista vaikka siinä on semmonen kansi päällä:)


Elikkäs tarvitset jonkun alustan, mulla oli sanomalehti, väritön lakka, paperista tollanen suppilo, hammastikku jolla voit sekoittaa glitterin ja sit mulla oli tollanen miniamme (:D) jolla otin sitä glitteriä purkista ja teippiä.


Eli ota sitä glitteriä siitä purkista,


Taittele se suppilo ja laita siihen teipinpalasia että se kestäisi sellasena suppilona. Sit asettele se tohon lakkapurkkiin ja toisella kädellä kaada glitteri siihen purkkiin siitä ammeesta tai purkista,


Sekoita lakka ja valmis!


Toi lakka oli kyllä iteasiassa aika lopussa mutta sainpahan jonkunlaisen hopeaglitterlakan:) Toivottavasti tää autto jotakuta:) ps. lukijat on tervetulleita!

torstai 15. marraskuuta 2012

Merikynnet

Tällä kertaa vuorossa tälläiset meriaiheiset kynnet. Näistä ei tullut ihan semmoiset kuin suunnittelin, mutta kyllä nää kuitenkin jollain tavalla on musta tosi kivat:) Oikeasta kädestä en kuitenkaan oo niin varma, no siitä lisää alempana. Nyt niitä kuvia:




Oikean käden nimettömän ankkuri (ja raidat) näyttää jotenkin tosi tökeröltä. En edes yrittänyt alkaa tekemään vasemmalla kädellä ankkuria, päätin mennä helpoimman kautta ja lakkasin sen teipille(huomatkaa että alla oli valkoinen pöytä ja käytin valkoista lakkaa), leikkasin reunoja pienemmäksi ja kiinnitin ankkurin kynteen. Nyt ainakin opin, ettei aina kannata tehdä helpointa mahdollista tapaa; ankkuri on ruman näköinen, teipistä jäi kynsilakkaan rumia ruttuja, se kiiltääkin eri tavalla ja kaiken lisäksi, niinkuin tarkkasilmäisimmät ehkä huomasivatkin, kiinnitin ankkurin toisinpäin kuin vasemmassa kädessä. Nyt kuitenkin ankkuri on jo irrotettu tylsän englannintunnin aikana, jos jaksaisin lakkaisin sen ankkurin oikeaan käteen ihan kynteen, mutta taitaa jäädä väliin.

Käytetyt tuotteet: Golden Rose Nail art - ?, Wet n Wild - French white creme, L'Oreal Resist&Shine alus- ja päällyslakka, Kiss Nail art - Pearl blue, Lumene Natural code - Blue star, Mavala pikakuivattaja ja sivellin

Oon onnistunu kovettamaan mun siveltimet ja ei edes niiden puhdistus tunnu auttavan asiaa. Haluisko joku nyt kumminkin auttaa mua? Liittykää myös ihmeessä lukijoiksi:)

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Vähän erilainen ranskalainen manikyyri

Kavereiden hyvistä lakkausehdotuksista huolimatta pää löi eilisiltana tyhjää, ajattelin etten kerkeisi toteuttaa niitä enää joskus 7 aikoihin tullessani kotiin kaverilta. Sitten kuitenkin päätän joskus puoli yhdeltätoista illalla alkaa laikkailla ranskista, ja tää sitten onkin mun elämäni ensimmäinen ranskis, jonka jätin kynsille (!!!!)

Aattelin että nää kynnet näyttää vähän erilaisille kuin perusranskikset kun laitoin sen vaaleanpunaisen ranskislakan sijasta metallista tai helmiäistä todella ohutta violettia, no luonnossa nää näyttääkin erilaisille mutta kuvissa... Nyt voin aloittaa taas nää selitykset, että luonnossa näyttää paremmille, sillä noi kuvat vääristää kynnet näyttämään tosi keltasilta. Koitin jopa muokata näitä vaaleammiksi, milloin näkyisi paremmin tää pohja (joka nyt tässä koneen äärellä näyttää melkein valkoiselta..) mutta ei. Kai mä vaan tyydyn noihin kuviin, kameran näytökin vääristi, joten luulin että nää kuvat näyttää ihan kunnollisilta...


 Kattokaa nyt to alimmaisen käden kynsiä, hyi.

 Käytetyt tarvikkeet: Mavala pikakuivattaja, Mavala - Glasgow, L'Oreal Resist&Shine alus- ja päällyslakka, Wet n Wild - French white creme ja manikyyritarroja


Sellaiset kynnet tällä kertaa, miksen vaan osaa kuvata kynsiä niin, että ne näyttäisi samalle kuin luonnossa? Jos joku haluaa pitää joitain oppitunteja niin täällä yksi oppilas ilmottautuis, se ois mulle enemmän kuin tarpeen:)

perjantai 9. marraskuuta 2012

Kaverille tehdyt kynnet

Nyt ois julkaisussa yhdet kaverin kynnet, jotka lakkasin hänelle. Omasta mielestäni näistä tuli ihan kivat, vai mitä? Luonnossa näyttää kyllä kivemmille, kai saisin kuviinkin jotain samantapaisuutta jos jaksaisin muokata niitä.. Mikä mussa on vikana? Luonnossa nää kuitenkin muistuttaa erehdyttävän paljon geelikynsiä.. No antaa kuvien kuitenkin puhua.





 Käytetyt lakat: Mavala - Natural, Wild&Mild - Mabe babe sekä strasseja, kaikki tarvikkeet on kaverin


Tähän loppuun tälläinen hieno kuva, joka otettiin kavereiden kanssa:) Hauskoja viikonloppuja kaikille!

Kertokaa joku mistä noi kuvien kehykset saa pois, ne jotenkin ärsyttää mua..

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Kuvissa rumemmat violettiosittainglitterkynnet

Tänään lakatut kynnet kuuluvat ryhmiin: näyttää luonnossa paremmalle, kuvissa näyttää tosi sotkusille ja inspiraation puute. Vain nimetön sai päällensä glitterkuorrutuksen koska en keksinyt yhtään mitään mitä tehdä näiden päälle, kunnes estin käsiini glitterpurkin. Näistä tuli aika perus kynnet, sillä välillä tuota glitteriä ei edes huomaa. Kuviakaan en jaksanut muokata.






Käytetyt lakat: L'oreal alus- ja päällyslakka, Miss Selene - 227 joitain Brazt meikkipään mukana tulleita kimalteita:D ja Mavalan pikakuivattaja sekä tuossa etualalla oleva viuhkasivellin siistimiseen


Oletko itse tehnyt samantapaisia kynsia? Onnistuiko sinulla ne paremmin? Tähän loppuun taas perusilmoitukset; kommentit ja lukijat ovat tervetulleita:)

lauantai 3. marraskuuta 2012

Now you're in New York

Kenellä alko soimaan Empire state of mind päässä ton otsikon myötä? Itelläni alko soimaan jo näitä kynsiä katsoessa, ja nyt se ei ota loppuakseen..
Näiden alkutekstien myötä kaikki varmaan ymmärtää, että kyseessä on uudet kynnet, liittyen nykiin? Cutepolishin tuton inspiroimana päätin rueta väkertämään kaupunkikynsiä, jotka voisivat esittää vaikkapa öistä New Yorkia ja Empire State Buildingia, ja näin mielessäni jo kuinka näistä tulisi tosi hienot, mutta valmiina ensimmäinen reaktioni oli 'eeeeeiiiiiihhhh...' Ensiksikin aloin tekemään näitä väärinpäin, sitten kun rupeen tekemään noita taloja, huomaan ettei liukuvärjäyksestä violettia näy ollenkaan ja taivas on tylsän ja sotkuisen sininen. Lisäksi noi ikkunatkin on jotenkin oudot, päätin laittaa niitä vain talojen yläosaan koska alaosassa niitä ollessa nää talot näytti vielä typerämmiltä. Sovitaan vaikka et alakerrassa on kauppoja jotka on jo kiinni ja ylhäällä asutusta? Mutta nyt siis niihin kuviin:

Tässä kuvassa näkyy todella hyvin kaikki virheet, omaan silmään ei näyttänyt läheskään noin sotkusille. Kivasti oon jättäny pikkurillin kynsinauhoille lakat.

 Tässä vähän valoisampaa kuvaa, hyi miten sotkuset ja hyi toi etusormi ja pikkurilli.

Vaadinko iteltäni oikeesti liikoja vai onko nää muidenkin mielestä sotkuset, kritiikkiä otetaan vastaan loukkaantumatta. Elikkäpä siis kommentit ovat tervetulleita samoin kuin lukijatkin!:)